Sippolan kauppa

1971: Kauppias Liisa Sippolan valintamyymälän asiakkaita Reposaaressa.

4 kommenttia:

  1. Täällä on tultu muksuna käytyä ja kinuttua jos vaikka sais roope limsaa...

    VastaaPoista
  2. älä puhu Roope limsasta maistuu vieläkin ihana vadelma suussa eikä saa mistään enää. kauppias kuulemma piti sikarilaatikkoa huoneessaan eikä itse polttanut mutta tykkäsi jos joku tuprutteli hän tykkäsi niiden tuoksusta. kauppa oli jännästi kaksi osainen porras ylös ja oli vanhalla puolella. kauppa tuntui pursuavan tavaraa mitä pienenä muistan

    VastaaPoista
  3. Kesäisin kävimme silloin tällöin mökiltä Räpsöössä hankkimassa elintarvikkeita ja muutakin tarpeellista juuri Sippolan kaupasta. Esimerkiksi muistan myrskylyhdyt ja muovisen punaisen mukisarjan, jonka osat sopivat kätevästi sisäkkäin. Sarja suljettiin valkoisella kannella. Sippola oli oikea siirtomaatavarakauppa, josta sai ihan kaikkea.

    Voi noita aikoja. Jotenkin on jäänyt hyvin mieleen tunne jalkapohjissa - katujen hiekka ja purjelaivojen painolasteista purkautuneet monenlaiset sileät piikivet, joita aina keräilin niin että minua sanottiin kivitaskuksi. Ja sitten kun astui Sippolan kaupan viileälle lattialle - ja taas kaupat tehtyämme ulos lämpimälle kadulle. Katukaivosta otimme jonkusen litran vettä, ei ainakaan kukaan sairastunut, joten kai vesi sentään aika puhdasta oli.
    Tämä siis lähinnä 1960-luvulla ja 1970-luvun alkupuolelle.

    VastaaPoista
  4. Kesäisin kävimme silloin tällöin mökiltä Räpsöössä hankkimassa elintarvikkeita ja muutakin tarpeellista juuri Sippolan kaupasta. Esimerkiksi muistan myrskylyhdyt ja muovisen punaisen mukisarjan, jonka osat sopivat kätevästi sisäkkäin. Sarja suljettiin valkoisella kannella. Sippola oli oikea siirtomaatavarakauppa, josta sai ihan kaikkea.